(Arctic Aivik Charming Lily)


Hurmaava, vekkuli Lily. Olimme jo pitkään miettineet narttupentua ulkomailta. Asiaa kypsyteltiin ja syksyllä 2008 Hannu alkoi tutkia mahdollisia vaihtoehtoja. Sveitsistä löytyikin mieleinen kennel Arctic Aivik, jonne oli tulossa kaksikin pentuetta keväällä 2009. Teimme narttuvarauksen molempiin, mutta ensisijaisesti halusimme Racen pennun.

Kumpikin narttu astutettiin onnistuneesti ja meillä alkoi pitkä odotus ja jännitys. Kaikki meni hyvin ja toukokuussa peräkkäisinä päivinä pentueet syntyivät. Beryl sai 5 urosta. Onneksi Race sai 3 urosta ja 3 narttua 23.5. Iloksemme Andrea ilmoitti, että meille on nyt narttupentu.

Voi sitä iloa! Miten jaksaisimme odottaa 10 vkoa, joka oli pennun luovutusikä? Hannu kävi heinäkuun alussa Andrean ja Brunon luona. Näin "Weiss" ja Hannu valitsivat toisensa. Andrea päivitti uusia kuvia koko ajan ja saimme lomallakin elää vauvaelämää. Nimi Lily muotoitui itsekseen sopivaksi muiden koiriemme nimien joukkoon. Lily on ollut pienestä asti feminiinisen näköinen. Sillä oli musta pigmentti jo tosi varhain. Lilyllä on pienet korvat, jotka on sävytetty kivasti keksin värillä.

Vihdoin loman loppupuolella koitti perjantai 31.7. ja Hannu lensi Zürichiin. Lauantaina 1.8. Hannu ja Lily matkasivat yhdessä Suomeen. Lily täytti silloin 10 viikkoa.

Koko perhe ihastui heti Lilyyn, joka tutki innokkaasti ja rohkeasti paikkoja. Lily teki tuttavuutta uusien
kavereiden kanssa. Se oli Sveitsissä tottunut isoon pentulaumaan ja aikuisiin koiriin.

Nyt Lily on ollut meillä jo kuukausia ja elämä vakiintunut. Sammarin ominaisuudet ovat jo näkyneet; utelias, sosiaalinen, kova kaivamaan, keksii itse virikkeitä, kimeä haukku...

Lilyn tulo oli pitkä projekti. Näiden kuukausien aikana ehti tapahtua muutakin. Toivoimme, että Anni olisi ehtinyt nähdä Lilyn. Mutta Annin sairastuminen lomallamme pakotti meidät tekemään vaikean ratkaisun. Anni nukutettiin ikuiseen uneen. Elämä jatkuu ja Lily on nyt uusi ilopillerimme. Kiitos Andrealle ja Brunolle Sveitsiin.


01.08.2009

02.08.2009

08.08.2009

09.08.2009

14.08.2009

08.08.2009

Lily mökillä 2010.

Lily & Allu 2010.

Lily tulossa kuusen alta.

Lily 9 kk kotipihalla.

Luminen hymynaama 8 kk.

Joulu 2009 ja punainen possu.

Saavutukset

Lahti 25.10.09, pentunäytt. Marja Kosonen, PEK1, KP, ROP-pentu
Helsinki 08.11.09, pentunäytt. Raisa Savander, PEK1, KP, VSP-pentu
Helsinki 15.11.09, pentunäytt. Harri Lehkonen, PEK1, KP, PN2
Helsinki 05.12.09, pentunäytt. Jarmo Vuorinen, PEK1, KP, ROP-pentu
Helsinki 10.01.10, pentunäytt. Eeva Resko, PEK1, KP, PN2
Tampere 20.03.10, Karl-Erik Johansson, Ruotsi, JUN EH, JUK3
Hollola 1.5.10 tuom. Saija Juutilainen Juk EH 3
Salo 9.5.10 tuom. Maija Mäkinen PN1, VSP, serti
Turenki 16.5.10 tuom. Maija Mäkinen PN2, serti


7 viikkoa

8 viikkoa


Luna, Lady ja Lily lumikasassa.

Lily 9 kk mökillä.

Lily mökkisängyssä.

Lily 10 kk, pääsiäinen 2010.


Lily Tampere Juk, EH3



9 viikkoa

Arctic Aivik Charming Lily (Lily)
s. 23.05.2009
Sukutaulu
Vanhemmat
Isovanhemmat
Isoisovanhemmat

Isä:
Vanderbilt's Boy Thunder

CH. USA / CAN
Vanderbilt Plays With Thunder

CH. USA / CAN
Vanderbilt Chyna Rose

CH. USA / CAN
Shebaska's Classic Charmer

CH. USA / CAN
Vanderbilt Plays The Field

CH. USA / CAN ROMC
Vanderbilt's True Lee

CH. USA
Cot'n Pic'n Shangrila China Silk

Äiti:
CH. Arctic Aivik Race

Dt. CH. VDH
Sammantic Here Comes Trouble

Int. CH., Schweiz CH
Ikiliikkujan Snow Wonder

US-Champion
Bramblewoods Bluelite Special
CH Int. Dt. VDH/DCNH
Frostyacres I Dream O'Jeannie

INT & FIN & S & EST CH, NORDW-97, ESTW-98, SW-98
Ikiliikkujan Snowstorm

Polar Mist Lavender Blue