Lily ~ Arctic Aivik Charming Lily
7 viikkoa.Hurmaava, vekkuli Lily. Olimme jo pitkään miettineet narttupentua ulkomailta. Asiaa kypsyteltiin ja syksyllä 2008 Hannu alkoi tutkia mahdollisia vaihtoehtoja. Sveitsistä löytyikin mieleinen kennel Arctic Aivik, jonne oli tulossa kaksikin pentuetta keväällä 2009. Teimme narttuvarauksen molempiin, mutta ensisijaisesti halusimme Racen pennun.
Kumpikin narttu astutettiin onnistuneesti ja meillä alkoi pitkä odotus ja jännitys. Kaikki meni hyvin ja toukokuussa peräkkäisinä päivinä pentueet syntyivät. Beryl sai 5 urosta. Onneksi Race sai 3 urosta ja 3 narttua 23.5. Iloksemme Andrea ilmoitti, että meille on nyt narttupentu.
Voi sitä iloa! Miten jaksaisimme odottaa 10 vkoa, joka oli pennun luovutusikä! Hannu kävi heinäkuun alussa Andrean ja Brunon luona. Näin "Weiss" ja Hannu valitsivat toisensa. Andrea päivitti uusia kuvia koko ajan ja saimme lomallakin elää vauvaelämää. Nimi Lily muotoutui itsekseen sopivaksi muiden koiriemme nimien joukkoon. Lily on ollut pienestä asti feminiinisen näköinen. Sillä oli musta pigmentti jo tosi varhain. Lilyllä on pienet korvat, jotka on sävytetty kivasti keksin värillä.
8 viikkoa.Vihdoin loman loppupuolella koitti perjantai 31.7. ja Hannu lensi Zürichiin. Lauantaina 1.8. Hannu ja Lily matkasivat yhdessä Suomeen. Lily täytti silloin 10 viikkoa.
Koko perhe ihastui heti Lilyyn, joka tutki innokkaasti ja rohkeasti paikkoja. Lily teki tuttavuutta uusien kavereiden kanssa. Se oli Sveitsissä tottunut isoon pentulaumaan ja aikuisiin koiriin.
Nyt Lily on yksi meistä ja elämä vakiintunut. Sammarin ominaisuudet löytyvät; utelias, sosiaalinen, kova kaivamaan, keksii itse virikkeitä, kimeä haukku..., mutta on joukon hiljaisin.
Lilyn tulo oli pitkä projekti. Näiden kuukausien aikana ehti tapahtua muutakin. Toivoimme, että Anni olisi ehtinyt nähdä Lilyn. Mutta Annin sairastuminen lomallamme 2009 pakotti meidät tekemään vaikean ratkaisun. Anni nukutettiin ikuiseen uneen. Elämä jatkuu ja Lily on nyt uusi ilopillerimme. Kiitos Andrealle ja Brunolle Sveitsiin.
9 viikkoa.Lily on erittäin vilkas ja energinen. Ellei kukaan leiki sen kanssa, se voi leikkiä tunninkin yksin pienen, rakkaan pallon kanssa. Se juoksee ympäriinsä, välillä makaa ja narskuttaa palloa suussa. Rakastaa pallon kimeää, piipittävää ääntä. Lily matkustaisi aina autossa, kun vaan on mahdollista. Näyttelymatkat ja meno mökille ovat mukavia.
Lily pitää näyttelytouhusta ja sillä on halu miellyttää. Lily on edelleen meidän hiljaisin koira. Se ei paljon hauku.
Klikkaa kuvia suuremmaksi.
 |
 |
 |
 |
 |
|
01.08.2009. |
14.08.2009. |
Lily mökillä 2010. |
Lily & Allu 2010. |
Luminen hymynaama 8 kk. |
 |
 |
 |
 |
 |
|
Lily. |
Lily mökillä 2010. |
Luna, Lady ja Lily lumikasassa. |
Lily 9 kk mökillä. |
Lily mökkisängyssä. |
 |
 |
 |
 |
 |
|
Lily 10 kk, pääsiäinen 2010. |
Kesä Lily. |
Lily ja keppi. |
Lily ja pöydän antimet. |
Lily portailla 2011. |
 |
 |
 |
 |
 |
|
Lilyn pallo. |
Lilyllä asiaa. |
Lilyn lepohetki. |
Lilyn lumitassut. |
Lily Tuusula 02.07.2011. |
Saavutukset
Lahti 25.10.2009:
pentunäyttely, tuomari Marja Kosonen, PEK1, KP, ROP-pentu
Helsinki 08.11.2009:
pentunäyttely, tuomari Raisa Savander, PEK1, KP, VSP-pentu
Helsinki 15.11.2009:
pentunäyttely, tuomari Harri Lehkonen, PEK1, KP, PN2
Helsinki 05.12.2009:
pentunäyttely, tuomari Jarmo Vuorinen, PEK1, KP, ROP-pentu
Helsinki 10.01.2010:
pentunäyttely, tuomari Eeva Resko, PEK1, KP, PN2
Vuosi 2010:Salo 09.05.2010:
tuomari Maija Mäkinen PN1, VSP, serti
Turenki 16.05.2010:
tuomari Maija Mäkinen PN2, serti
Vuosi 2011:Kotka 19.06.2011:
tuomari Colm Hastings, Irlanti, avo ERI1, SA
Tuusula 02.07.2011:
tuomari David Cavill, UK, avo ERI1, SA
Karjaa 03.07.2011:
tuomari Leila Kärkäs, avo ERI1, SA
Hyvinkää 09.07.2011:
tuomari Tamara Sarmont, Valko-Venäjä, avo ERI1, SA, PN4, Vara-serti
Kouvola 20.08.2011:
tuomari Jens Ramsing, Tanska, avo ERI1, SA, Vara-serti
Tervakoski 21.08.2011:
tuomari Karel Horak, Tsekki, avo ERI1, SA, PN2, Serti, Vara-cacib
Sastamala 04.09.2011:
tuomari Jurate Butkiene, Liettua, avo ERI1, SA, PN1, ROP, Serti, FI MVA!
 |
 |
|
Lily Tervakoski 21.08.2011. |
Lily Sastamala FI MVA 04.09.2011. |
FI MVA Arctic Aivik Charming Lily (Lily)
s. 23.05.2009
lonkat B / B
Sukutaulu:
▲ Sivun alkuun